Islamin opin ydin länsimaiselle lukijalle

Kirja-arvio:

Mona Siddiqui. Kuinka Koraania luetaan. Like 2007 (alkuperäisteos How to Read the Qur’an). Suomentanut Petri Stenman. 159 sivua.

Yhteenveto. Islamin tutkija ja muslimi Mona Siddiqui on kirjoittanut kirjan islamin keskeisestä opillisesta sisällöstä. Tämä sisältö löytyy Koraanista. Kirja on länsimaiselle yleisölle suunnattu: Siddiqui käy läpi monia länsimaisessa keskustelussa esiin nousevia aiheita, kuten terrorismi ja moniavioisuus. Siddiqui kehottaa avarakatseiseen ja humaaniin Koraanin tulkintaan, jossa Koraanin jakeita tulkitaan niiden historiallisessa ja poliittisessa viitekehyksessä.

Mona Siddiqui (s. 1963) on pakistanilaissyntyinen islamin tutkimuksen ja yleistajuistamisen (public understanding) professori Glasgowin yliopistossa Skotlannissa.  Hänen erikoisalaansa ovat klassinen islamilainen laki, laki ja sukupuoli, varhainen islamilainen ajattelu sekä nykyajan laki- ja eettiset kysymykset islamissa. Käsillä oleva kirja on hänen ainoa yleistajuinen islamia käsittelevä kirjansa, mutta hän on kirjoittanut artikkeleita mm. The Timesiin ja The Guardianiin sekä esiintynyt BBC Radio 4:lla.

Omat lähtökohtansa ja kirjan läpikäyvät teemat Siddiqui paljastaa johdannossa:

Nykyaika haastaa ne, jotka pitävät ikiaikaista tekstiä moraalisena ja sosiaalisena ohjenuorana. Kuinka pyhä kirja voi säilyttää merkityksensä ja kuinka se pystyy tuottamaan ratkaisuja moraalisesti monimutkaisessa maailmassa?

[..] Koraania, kuten kaikkia pyhiä kirjoja, voidaan ymmärtää ja tulkita uudellakin tavalla, joka huomioi ympäristön muutokset. [..]

Tässä teoksessa olen käsittänyt Koraanin islaminuskon mukaisesti, toisin sanoen että se on peräisin itse Jumalasta ja että Koraani on uskoville polttopiste eli keskeinen jumalaisen ilmoituksen ja johdatuksen lähde kaikilla elämänalueilla. [..] Kun jumalaisesta sanasta tulee kirjoitettua sanaa, [..] ihmiset lukevat ja ymmärtävät sen omassa ympäristössään ja sukupolvelta toiselle siirtyneen perinnön valossa. Jos tuo perintö on irrallaan tämän päivän yhteiskunnallisista ja moraalisista ongelmista, kuinka tulkinnan kanssa pitäisi edetä?

Aikamme eettiset asenteet moniarvoisuuteen, erilaisuuteen, lääketieteen edistykseen, yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja kansalaisvelvollisuuksiin haastavat perinteiset tavat, joilla muslimien pyhiä tekstejä on lähestytty. Pyhillä jakeilla ei ratkaista monimutkaisia ongelmia. [..]  Kun institutionaalinen uskonto joutuu taistelemaan eloonjäämisestään, mitä auktoriteetin ja johdatuksen äänistä uskovaisten tulisi seurata? Kirjani tarkoitus on avata lukijalle ovi Koraaniin, näyttää, mikä on sen voima ja vaikutus muslimiyhteisöissä ja osoittaa, kuinka uskovaiset noudattavat tiettyjä ohjeita ja usein kamppailevat niiden kanssa. Samalla teen omaa matkaani, pohdin uskontoa, jota uskovana noudatan, ja uskontoa, jota tutkijana epäilen. [..]

Tätä jännitettä nykyajan ja rationaalisen ajattelun sekä islamin välillä Siddiqui ei kykene kaikilta osin tyydyttävästi ratkaisemaan, kuten myöhemmin näemme.

Uskon peruskiviä

Kirjan ensimmäisessä luvussa Siddiqui käy läpi islamin perusopinkappaleita ja syntyhistoriaa. Perustana on tietenkin Koraanin keskeisyys muslimien uskolle ja sen ilmenemismuodoille. Muslimit pitävät Koraania Jumalan suorana puheena, tuoreimpana ja viimeisenä maailman suurista pyhistä kirjoituksista, joita ihmiskunnan historian kuluessa on ilmestynyt. Heidän mielestään Koraani on muuttumaton ja ikuinen.  Koraani perustuu näyille, jotka profeetta Muhammad sai 23 vuoden aikana, ja koostuu 114 suurasta eli luvusta, jotka on järjestetty pisimmästä lyhimpään. Kustakin suurasta kerrotaan, annettiinko ne Mekassa vai Medinassa (johon Muhammad asettui vuonna 622, 10 vuotta ennen kuolemaansa); tämä on tärkeä tieto arvioitaessa sitä, mitkä Koraanin keskenään ristiriitaisista ilmoituksista pätevät. Koraanin keskeinen sanoma on seuraava: ihmisen kohtalo riippuu Jumalasta, ja ihminen on hukassa jos hän toisin luulee; sana muslim tarkoittaakin kirjaimellisesti ”sitä, joka alistuu”. Jumalaa palvelemalla ihminen solmii liiton Jumalan kanssa.

Opin perusteisiin kuuluu myös Muhammadin asema Jumalan sanansaattajana, Profeettana ja ihanneihmisen ruumiillistumana. Koraanissa käsketään usein tottelemaan Jumalaa ja hänen Profeettaansa, ja muslimin perususkontunnustus kuuluu: ”Ei ole olemassa muuta jumalaa kuin Jumala (Allah), ja Muhammad on hänen profeettansa”. Muhammadin rooli on olla armo koko ihmiskunnalle. Hänen profeetallisuutensa tehtävä on taata se, että monoteismin sanoma tuhoaa polyteistiset uskomukset, ja se, että islam voittaa kaikki muut uskonnot (suura 4:79). Muhammadin käytös on esimerkillistä toimintaa ja muslimien ikuisen jäljittelyn kohde, ja hän on erehtymätön, täydellinen, synnitön ja Jumalan viimeisen sanoman arvoinen.

Koraani on saanut voimakkaita vaikutteita kristinuskosta ja Raamatusta. Se vilisee viittauksia kristityille tuttuihin hahmoihin: Jeesus on kunnioitettu profeetta, ja Abraham on ensimmäinen monoteisti (hanif). Luomiskertomuskin on suunnilleen samanlainen kuin Raamatussa – Adam joutuu maan päälle syötyään tottelemattomuuttaan kielletyn puun hedelmää – paitsi että Jumala tekee siinä Iblis-nimisestä tottelemattomasta enkelistä saatanan, joka joutuu helvettiin yhdessä seuraajiensa kanssa. Koraani väittää, että kaikkien monoteististen ilmoitususkontojen sanoma on ollut sanoma uskosta Jumalaan ja tuonpuoleiseen elämään. Tämän jälkeen näiden uskontojen lait ja käskyt ovat olleet erilaisia, mikä ”osoittaa jumalallisen tahdon tarjonneen ihmisille muuttuvia teitä kohti oikeaa historian eri vaiheissa”; islamin suvaitsemattomampien suuntausten hellimillä näkemyksillä, joiden mukaan ne tietävät ehdottomalla varmuudella Jumalan täsmällisen tahdon esim. pukeutumisessa, avioliitossa, sukupuolten välisissä suhteissa ja politiikassa, ei ole todellista perustaa Koraanissa, vaikka ne saattavatkin perustua valikoituihin Koraanin jakeisiin. ”Loppujen lopuksi Jumala ja hänen tahtonsa pysyvät tuntemattomina, vaikka uskovainen voikin yrittää ymmärtää niitä”.

Islamin opin perusteita esitellessään Siddiqui pohtii kysymyksiä, joita hän arvelee – ilmeisesti aivan oikein – monien miettivän lännessä:

”miksi niin monet muslimiyhteisöjen jäsenet eivät ole onnistuneet sopeutumaan länsimaiseen yhteiskuntaan ja miksi he vastustavat länttä niin vahvasti??” [..] Jos muslimiyhteiskuntien ominaisuuksia ovat radikalismi, terrorismi, naisten sosiaalinen ja oikeudellinen syrjintä sekä uskonnollinen suvaitsemattomuus, näiden yhteisöjen pyhissä kirjoituksissa on silloin varmasti jotain, joka ruokkii tällaista ajattelua. Kuinka muslimit voivat tulkita Koraanin armon ja oikeudenmukaisuuden kirjaksi, kun tämän tulkinnan seuraukset vaikuttavat keskiaikaisilta, vanhentuneilta ja nykyisten demokraattisten arvojen vastaisilta?

Siddiqui korostaa, että islamin uskonnollinen perinne juontuu omasta yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta ympäristöstään ja historiallisesta kontekstistaan. Monet Koraanin jakeet ovat ilmoitettuja vastauksia Muhammadin eri elämänvaiheiden ongelmiin ja hänelle esitettyihin kysymyksiin. Muhammadin elämä ja persoona kytkeytyvät siis olennaisella tavalla Koraanin sanomaan ja sävyyn. Vaikka alkuperäinen arabiankielinen teksti on pysynyt muuttumattomana, sitä on historian kuluessa ymmärretty ja tulkittu monin eri tavoin; niinpä muslimit eri puolilla maailmaa ymmärtävät lukemansa Koraanin jakeet henkilökohtaisissa historiallisissa ja sosiaalisissa yhteyksissään.

Islamin synty onkin melko poikkeuksellinen tapahtuma. Se tapahtui Hejazin alueella Arabian niemimaalla, joka oli tuohon aikaan syrjäinen ja tuonkin ajan mittapuilla köyhä ja vähämerkityksinen.  Alueella vallitsi heimokulttuuri, jonka perusarvot liittyivät heimouskollisuuteen ja ryhmäsolidaarisuuteen.  Alueen heimot uskoivat mikä mihinkin: oli monia jumalia ja henkiolentoja palvovia heimouskontoja, juutalaisuutta ja kristinuskoakin. Tähän takapajuiseen mutta monikulttuuriseen ympäristöön syntyi Muhammad, ilmeisesti luku- ja kirjoitustaidoton mies, joka alkoi 40-vuotiaana nähdä näkyjä. Näissä näyissä enkeli Gabriel (Jibril) ilmestyi hänelle ja kertoi Jumalan viestejä. Nämä viestit Muhammadin seuraajat välittivät suullisesti tai kirjoittivat muistiin. Koraanin kirjoitetun version koostaminen käynnistyi vasta vuosia Muhammadin kuoleman jälkeen, ja vasta parikymmentä vuotta kuoleman jälkeen koraani selvästi määriteltynä kirjoitusten kokoelmana oli syntynyt.

Profeetalliset hadithit oikeaan käytökseen ja Jumalan tahtoon

Vaikka Koraani on islamin ehdottomasti keskeinen teos, merkitystä on myös haditheilla, jotka kertovat Muhammadin omasta elämästä ja sanomisista: valtaosa islamilaisen perinteen opinkappaleista pohjautuu hadith-sitaatteihin. Haditheista löytyy mm. kuvauksia siitä, mitä Muhammad sanoi ja teki taistellessaan mekkalaisten kanssa, ohjeita siihen miten hoidetaan liikeasioita tai asioidaan eriuskoisten kanssa, kuvauksia Muhammadin suhteista vaimoihinsa ja kysymyksiä hurskaudesta ja omistautumisesta Jumalalle. Sana ”sunna” kuvaa Muhammadin henkilökohtaisia tekoja ja tapoja (alun perin se on tarkoittanut minkä tahansa yhteisön tapoja). Muslimien elämässä niillä on äärimmäisen arvovaltainen asema: vuosisatojen mittaan islamin piirissä kehittyi kirjallisuus ja lainoppi, joissa Muhammadin sanat ja teot loivat perustan ja rajat kaikkien muslimien oikeamieliselle käytökselle kaikkina aikoina. Haditheja keräsivät muslimioppineet kauan Muhammadin kuoleman jälkeen, ja siksi niiden asema ei ole absoluuttinen kuten Koraanin: niiden luotettavuutta arvioidaan sen todistajaketjun perusteella, joka johtaa takaisin Muhammadiin. Arvovaltaisimmat hadithit ovat Ismail al-Bukharin (k. 870) ja Muslim ibn al-Hajjajin (k. 875) kokoamat; myös Abu Dawudin, al-Tirmidhin, al-Nasain ja Ibn Majan toimittamat neljä kokoelmaa on kanonisoitu. Nämä kuusi hadithia muodostavat ”virallisen” korpuksen.

Koska hadithit eivät ole jumalallista ilmoitusta vaan profeetallisia, ja koska muslimi voi ainakin jossain määrin kyseenalaistaa niiden luotettavuuden, jotkut niihin perustuvat opinkappaleet ovat kiisteltyjä muslimien keskuudessa. ”Monet väittävät, että haditheja on vääristelty, jotta voidaan pitää naiset alistettuina, luoda yhteiskuntia, joissa naisilla ei ole sananvaltaa, ja sallia tietyt epäinhimilliset rangaistukset.” Muslimien välisiä kiistoja herättää myös pyrkimys matkia Muhammadin elämää kokonaisuudessaan, esim. hänen suhteitaan vaimoihinsa tai käyttämiään vaatteita, ottamatta huomioon tapahtuman henkeä ja kontekstia.

Jyllands-Postenin pilakuvakriisin aikana jotkut muslimit vaativat kuolemaa lehden päätoimittajalle nimenomaan haditheihin perustuen: Muhammadin irviminen oli heille hänen rienaamistaan, ja Muhammadin aikana jumalanpilkka johti tarpeen tullen kuolemantuomioon. Lukijalle herää kysymys, miten jumalanpilkan rankaisemisesta kuolemantuomiolla voi johtaa Muhammadin pilkasta rankaisemisen kuolemalla; Muhammadhan oli vain ihminen, vaikkakin muslimien mielestä profeetta.

Islamin ihmis- ja luontokuva

Koraanin luomiskertomuksessa ihmisen horjahdus pysyy horjahduksena, eikä siitä tule syntiä. Ihmisiä on siunattu ”terveellä luonnolla”, fitra, jonka ansiosta he osaavat erottaa oikean väärästä: pelastus kätkeytyy itse ihmiseen (eikä Jumalan armoon kuten kristinuskossa). Jumalan henki ylentää ihmisen. Hänet on varustettu luontaisella arvokkuudella ja jumaluutta muistuttavalla tiedolla. Hänen päämääränsä eroaa muun luonnon päämäärästä: maasta huolehtiminen on uskottu Adamin ja hänen jälkeläistensä tehtäväksi.

Nykyaikana muslimiyhteisöissä on, vastauksena kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutokseen, elvytetty ajatus ihmisestä maan asioidenhoitajana. Koska asianhoitajuus on jumalallinen toimeksianto, se vaatii ottamaan huomioon maapallon muut elolliset oliot ja työskentelemään luonnon tasapainon säilymisen hyväksi. Hadithien mukaan Muhammad kehotti istuttamaan puita, olemaan lempeä eläimille ja kielsi kasvikunnan tuhoamisen. Koraanin (suura 6:141) puolestaan kieltää luonnonvarojen ryöstöviljelyn: ”älkää tuhlatko. Jumala ei rakasta tuhlaajia”.

Koraaniin sisältyy myös luontomystiikkaa: luonnonlait, kuten auringonlasku, vuodenkierto ja viljan tuleentuminen, ovat heijastumia Jumalan anteliaisuudesta mutta myös jumalallisia merkkejä, joita ihmisen tulee pohtia. Niillä on oma syynsä ja rytminsä, ja ne välittävät tarinoita luomisen suuresta kertomuksesta.

Ihmisen ja Jumalan suhde on Koraanissa hieman ristiriitainen. Siihen on kolme lähestymistapaa. Ensiksikin kaikki tapahtuu, koska Jumala on niin ennalta määrännyt. Toiseksi ihmisen toimiin vaikuttavat jossain määrin yhteisesti sekä ihminen että Jumala. Ja kolmanneksi ihminen on itse vastuussa teoistaan. Kumpi siis määrää ihmisen teot, Jumalan ennaltamäärääminen vai ihmisen oma vapaa tahto? Qadariyya-koulukunnan mukaan ihminen määrää itse omasta kohtalostaan. Siitä 800-luvulla kehittyneen mutaziliittien koulukunnan mukaan ihminen on yksin vastuussa hyvistä ja pahoista teoistaan, ja sekä järki että ilmoitus ovat yhtä tärkeitä uskonnollisen tiedon ja totuuden lähteinä. 900-luvulla nämä rationalistit hävisivät ashariittien koulukunnalle, jonka mukaan ilmoitus on ylivertainen järkeen ja ennaltamäärääminen vapaaseen tahtoon nähden.

Mutaziliiteistä ja ashariiteista lukiessaan länsimaisen tämän kirjoittajan mielessä kävi oivallus. Islamissa on siis ollut vallalla koulukunta, joka on antanut järjelle ainakin tasaveroisen aseman Koraaniin nähden, ja korostanut ihmisen vastuuta omista teoistaan. Tuon koulukunnan kukoistusaika osuu yksiin arabialaisen kulttuurin lyhyehkön kukoistusajan kanssa. Fatalististen ja auktoriteettiuskoisten ashariittien nousu puolestaan on tapahtunut vähän ennen arabikulttuurin taantumista; voisiko fatalistisuuden ja auktoriteettiuskon nousu olla ollut aiheuttamassa tuota taantumista? Entä voisiko mutaziliittien sanoman elvyttäminen nostaa muslimimaat siitä takapajuisuudesta ja moniongelmaisuudesta, jossa useimmat niistä ovat? Vai oliko arabikulttuurin kukoistusaika pelkkä antiikin ajan Välimeren itäosan kulttuurin jälkihehku, kuten jotkut väittävät?

Vai onko muslimimaiden takapajuisuus seurausta Koraanista, jossa epäilykselle (ja siten kriittiselle ajattelulle) ei anneta sijaa? Kuinka paljon uskovien muslimien ajattelua kahlitsee se, että Koraanista löytyy sen oman ilmoituksen mukaan kaikki? Jos tämä ajateltaisiin kirjaimellisesti todeksi, esimerkiksi tieteelliseen menetelmään kuuluvaa kokeellista tutkimusta ei tarvittaisi, koska vastaus annettuihin tutkimuskysymyksiin löytyisi Koraanista. Luultavasti vain harva muslimi tulkitsee Koraania näin kompromissittomasti ja kirjaimellisesti, mutta onko tuo Koraanin ehdottomuus ja kaikkitietävyys voinut kuitenkin rajoittaa suotavan ajattelun spektriä niin, että todellinen kritiikki ja valtavirrasta poikkeaminen – tieteellisen edistyksen peruselementtejä molemmat – ovat olleet käytännössä sallitun ajattelun ulkopuolella?

Tavat ja rituaalit

Rituaalit ovat minkä tahansa uskonyhteisön jäsenille keino identiteetin ilmaisemiseksi. Toisaalta ne myös kytkevät uskovan uskonjärjestelmään. Ottaen huomioon, että islam on kokonaisvaltainen uskonjärjestelmä jossa maallinen ja hengellinen kytkeytyvät vahvasti toisiinsa, Koraanissa on huomattavan vähän määräyksiä yksilöllisistä tai yhteisöllisistä rituaaleista. Islamin rituaalit ovat keinoja muistaa Jumalan läsnäolo arjessa, ja pitävät muslimin yhteydessä tuonpuoleiseen.

Koraanin mainitsemat viisi rituaalia ovat:

  • shahada, uskontunnustus ”ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen profeettansa”. Se lausutaan rukouksen ja muiden hartaudenharjoitusten aikana. Sen lausumista edellytetään kaikilta islamiin kääntyneiltä.
  • salat, muodollinen, viisi kertaa päivässä toistettava rukous. Siinä maahan lankeaminen kuvastaa nöyryyttä. Rukous on muslimin jumalanpalvonnan ydin, ja yksi islamilaisten yhteiskuntien määräävistä piirteistä.
  • zakat, pakollinen almu. Kunkin aikuisen muslimin velvollisuus on antaa vuoden aikana kertyneestä vauraudestaan 2,5 prosenttia muslimiyhteisön puutteenalaisille. Joissain muslimiyhteiskunnissa valtio kerää zakatin, mutta toisissa se on kunkin muslimin omantunnon asia. Monet muslimit antavat zakatinsa avustus- ja hyväntekeväisyystyötä harjoittaville järjestöille.
  • saum, paastoaminen ramadan-kuun aikana. Ruokaa ja juomaa ei nautita auringonnousun ja –laskun välisenä aikana, eikä myöskään seksiä harrasteta. Matkamiehet, raihnaiset, sairaat sekä naiset kuukautisten ja raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ovat vapautetut paastoamisesta. Ramadanin ajankohta siirtyy islamilaisesta kuukalenterista johtuen joka vuosi 11 päivää eteenpäin.
  • hajj, pyhiinvaellus Mekkaan. Matka tehdään kuukalenterin viimeisen kuukauden kahdeksannen ja kahdennentoista päivän välisenä aikana.

Näistä Koraani korostaa salatin ja zakatin hurskautta; kaikkia viittä korostaa eräs hadith. Itseään muslimina pitävä voisi siis luopua muista rituaaleista paitsi noista kahdesta.

Muita hartauden muotoja on esimerkiksi peseytyminen ennen rukousta ja Koraanin käsittely tietyllä muodollisella tavalla. Miesten ympärileikkausta ei mainita Koraanissa, eikä sitä shariakaan välttämättä vaadi, mutta se tehdään muslimiyhteiskunnissa yhtenä rituaalisen puhtauden muotona.

Vaikka valtaosa muslimeista noudattaa rituaaleja, islamin sisällä on olemassa asiasta erilaisia koulukuntia. Murjiitit todistelivat aikoinaan että teot eivät vaikuta uskoon millään tavoin. Monet nykymuslimit puolestaan pitävät rituaalia ratkaisevana ilmauksena todellisesta uskosta. Naisen päähuivi hijab ja kasvot kokonaan peittävä niqab ovat tämän uskon ilmauksia: mitä enemmän muslimilta näytät, sitä vahvempi on uskosi Jumalaan. Koraani ei niitä vaadi, mutta niitä käyttävät sanovat niiden olevan Koraanin hengen mukaisia.

Länsimaista lukijaa ihmetyttää, millä perusteella hijabin ja niqabin kannattajat pitävät niitä Koraanin hengen mukaisina. Siddiqui ei anna tähän vastausta. Tämän kirjoittaja elää siinä käsityksessä, että ainoa naisten pukeutumista käsittelevä kohta Koraanissa on alla oleva valon suuran pätkä. Siinä ei puhuta muusta kuin kaulan verhoamisesta ja kehottaa olemaan näyttämättä mitään muuta kuin sen ”mikä tavallisestikin on näkyvissä”, mitä se sitten lieneekään. Kaulan verhoamista olisi tuskin tarvinnut erikseen mainita, jos tuohon aikaan Arabian niemimaalla olisi tavanomaisesti peitetty kasvot. Syntyy kuva, että hijab ja niqab eivät oikeasti ole Koraanin hengen mukaisia.

Naisten asema

”Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte, kaksi, kolme, tai neljä, mutta jos pelkäätte, ettette osa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne.” Koraani, naisten suura 4:3

”Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan.” Koraani, naisten suura

”Käske uskovien miesten pitää katseensa kurissa ja varjella siveyttään [..] Ja käske uskovien naisten pitää katseensa kurissa ja varjella siveyttään, olla näyttämättä muita sulojaan kuin niitä, jotka tavallisestikin ovat näkyvissä, ja peittää kaulansa hunnulla. Heidän ei tule näyttää sulojaan kuin aviomiehelleen” Koraani, valon suura 24:30-31

Islamissa sekä miehet että naiset ovat moraalisanoman vastaanottajia, ja Jumala rankaisee tai palkitsee heitä teoistaan yhdenvertaisesti. Heitä kohdellaan kuitenkin muslimimaissa eri lailla sosiaalisissa ja oikeudellisissa kysymyksissä kuten avioliitto, avioero ja perintö. Koraanin pohjalta tästä vallitsee islamin piirissä kolmenlaisia käsityksiä. Yhden mukaan Koraani antoi naisille monia oikeuksia, mutta patriarkaaliset järjestelmät ovat sysänneet naiset marginaaliin. Toisen mukaan Koraani on parantanut naisten asemaa esi-islamilaiseen aikaan verrattuna, mutta se on tehnyt naisista lapsenkaltaisia. Kolmannen mukaan Koraani pitää miehiä selvästi yhteiskunnan elättäjinä, joilla on oikeus päättää naisten asioista, tosin naisille myönnettyjä oikeuksia kunnioittaen.

Hadithit tuovat oman lisänsä keskusteluun.  Ne tukevat erilaisia näkemyksiä.

Naisten asema islamissa on vaihdellut ajan myötä. Varhainen islam suosi naisten mukanaoloa niin moskeijassa kuin opiskelussa. Ajan myötä naisia kuitenkin alettiin alistaa niin yksityisessä kuin julkisessakin elämässä. Joidenkin näkemysten mukaan naisten halpa-arvoinen asema on 700-1200-luvuilla hallinneiden abbasidien syytä.

Naisten ympärileikkaus ei perustu Koraaniin; se löytyy tosin joistain haditheista, joiden autenttisuudesta ja tulkinnasta oppineet kiistelevät.

Lännessä näkyvä islamilaisen lain tulkinta on naisten pään verhoaminen. Useat länsimaissa asuvat muslimit uskovat, että velvollisuus verhoutua perustuu Koraaniin. Näin ei kuitenkaan ole. Kuten yllä olevasta Valon suurasta ilmenee, hunnuttamisvaatimus koskee vain kaulaa, ja lisäksi annetaan tulkinnanvarainen käsky olla näyttämättä muita sulojaan kuin niitä jotka tavallisestikin ovat näkyvissä. Jälkimmäinen on nykynäkökulmasta niin epämääräinen käsky – vaikkakin ehkä 600-luvun Arabiassa melko yksikäsitteisesti ilmaistu – että se tuntuisi kattavan hyvin monia pukeutumiskoodeja alkaen länsimaisesta toimistopukeutumisesta.

Koraani vaatii, että ihmiset eivät ryhdy luvattomiin seksisuhteisiin (haureuteen ja aviorikokseen); klassisessa islamilaisessa oikeudessa näiden rangaistukseksi vakiintui ruoskiminen tai kivittäminen. Avioliitto on ainoa sopiva ympäristö niin miesten kuin naistenkin sukupuolisuhteille. Klassinen islamilainen oikeus edellyttää myös, että tytöt ja pojat avioituvat pian murrosiän jälkeen tullessaan tietoisiksi seksihaluistaan. Muslimimaissa vallitseva miesten ja naisten eristäminen toisistaan on luotu estämään nuorten ihmisten vapaa kanssakäyminen, koska miesten ja naisten vapaasti sekoittuessa nimenomaan naisten katsotaan johdattavan miehet seksuaalisille harhapoluille. Siddiqui ei kerro miksi esiaviolliset suhteet tuomitaan Koraanissa, eikä sitä, miksi juuri naisten katsotaan olevan vastuussa seksuaalisista harhapoluista.  Lukijalle jää vaikutelma, että naisten vastuu tässä asiassa on ristiriitaista: kaikessa muussahan näyttäisi olevan niin, että miehellä on vastuu. Onko kuitenkin niin, että islamin ihmiskäsityksessä miehet ovat viettiensä vietävissä olevia ja siten eläimen kaltaisia, ja naiset vastaavasti kykenevät halutessaan hillitsemään viettinsä eli ovat vähemmän eläimen kaltaisia?

Moniavioisuudesta käydään muslimien piirissä keskustelua. Vaikka Koraani sen selvästi sallii, jotkut huomauttavat että lupa moniavioisuuteen myönnettiin Uhudin taistelun jälkeen, jolloin muslimiyhteisössä oli paljon suojelua tarvitsevia leskiä ja orpoja; moniavioisuus oli siis ratkaisu tiettyyn tilanteeseen eikä miesten ikuinen erioikeus. Heidän mukaansa Koraani rajoitti siihen asti rajoittamatonta moniavioisuutta. Tunisia on julistanut moniavioisuuden laittomaksi.

Koraani pitää miehiä yhteiskunnan elättäjinä kutsuen heitä ylläpitäjiksi, qawwamun. Tämä sana sisältää myös jollekin kuuluvan ylivallan tai ylivertaisuuden merkityksen. Monet muslimioppineet kuitenkin sanovat, että nykyajan itsensä elättävät naiset eivät ole enää ylläpidettyjä, ja koko ylläpitoasia perustuu Koraanin ajan talouden erilaisuuteen. Eräät Koraanin kohdat (30:21 ja 2:187) tukevat joidenkin oppineiden mielestä miesten ja naisten tasa-arvoa. Haditheistakin löytyy perusteita miesten ylivallalle, mutta niiden tulkinta on islamissa muutenkin vapaampaa kuin Koraanin.

Naisten oikeus päättää omista asioistaan ei ole islamin vastaista, mutta monessa muslimiyhteisössä sen oikeuden saaminen on vaikeaa.

Islamin suuntauksia

Islam jakautuu kahteen pääasialliseen suuntaukseen: sunnalaisuuteen ja shiialaisuuteen. Jako syntyi jo Muhammadin elinaikana, ja perustuu Muhammadin seuraajien vallanperimysjärjestykseen. Ali oli Muhammadin serkku ja vävy, ja shiiojen mukaan hänen olisi pitänyt olla Muhammadin laillinen seuraaja tämän kuoltua. Shiiat väittävät myös monien hadithien osoittavan että Alilla oli erityinen suhde Muhammadiin, minkä vuoksi Alin olisi pitänyt olla vallanperimysjärjestyksessä ensimmäinen eikä neljäs. Niinpä he kiistävät kolmen ensimmäisen kalifin auktoriteetin, ja heillä on oma erillinen hadith-aineistonsa, josta suuri osa juontuu shiialaisuuden varhaisiin johtajiin tai on heidän välittämäänsä.

Sunnalaisuudessa imaami johdattaa seurakunnan muodolliseen rukoukseen, eikä hänellä ole muuta varsinaista hengellistä asemaa. Shiialaisuudessa taas imaamilla on hengellinen auktoriteetti johdattaa uskovia. Siddiqui kuvailee:

[Shiialaisuudessa] Jumalan oikeudenmukaisuus edellyttää, että maailmaa ei voi jättää hetkeksikään ilman johdatusta, ja imaamit ovat osoitus siitä, että Jumala lähettää johdatuksen uskovaisille. Imaamien asema on tehty selväksi luomisen alusta alkaen, ja he ovat synnittömiä. Shiialaisuuden poliittinen teoria pitää johtajuutta jumalallisena oikeutena kaikille Profeetan jälkeläisille Alin ja hänen vaimonsa Fatiman sekä Muhammadin lastenlasten Hasanin ja Husainin ynnä heitä seuranneiden imaamien kautta. Shiiojen enemmistö uskoo, että imaameja oli kaksitoista ja kahdestoista on kätkeytynyt. Kahdestoista imaami kuitenkin innoittaa edelleen maallisia shiia-johtajia ja palaa messiaanisena hahmona juuri ennen tuomiopäivää.

Sunnalaisuus on jakautunut useisiin suuntauksiin. Silmiinpistävimpiä ovat wahhabilaisuus ja deobandilaisuus.

Wahhabilaisuus on peräisin 1700-luvun Saudi-Arabiasta, ja yhdistää pyhien kirjoitusten kirjaimellisen tulkinnan Saudi-Arabian kulttuuriin kuuluviin tapoihin. Se opettaa vihaamaan ei-muslimeja, ja wahhabiittien tiedetään surmanneen myös harhaoppisina pitäminään muita muslimeja.

Deobandilaisuus syntyi 1800-luvun Intiassa vastineeksi brittien siirtomaavallalle. Heidän mielestään muslimien kuuluu olla ensisijaisesti uskollinen islamille eikä yksittäisille valtioille. Heidän näkemyksensä islamista on puritaaninen, ja asenteensa naisia ja ei-muslimeja kohtaan ankara. He kannustavat naisia opiskelemaan etenkin islamia, mutta kannattavat naisten eristämistä. Monet Taliban-johtajat ovat opiskelleet deobandi-vaikutteisissa seminaareissa Pakistanissa.

Sunnalaisuuden ja shiialaisuuden lisäksi islamin piiristä löytyy mm. mystiikkaan painottunut sufismi.

Suhde muihin uskontoihin

Koraani erottelee kolme ei-muslimien joukkoa: polyteistit eli epäjumalanpalvelijat (mushrikit); kirjan kansat (ahl al-kitab), joita ilmeisesti ovat juutalaiset ja kristityt; ja uskottomat (kafir).

Koraanin suhde juutalaisiin ja kristittyihin on monimielinen ja ristiriitainenkin. Toisaalta juutalaiset mainitaan tuon tuostakin kansana, joka laiminlöi Jumalan käskyt ja siunauksen, ja kristittyihin viitataan usein vain kolminaisuusopin kumoamiseksi. Toisaalta löytyy myös seuraava jae:

“Niitä uskovista sekä juutalaisista, kristityistä ja saabilaisista, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tekevät hyviä töitä, odottaa palkka heidän Herransa luona. Ei heidän tarvitse pelätä, eivätkä he joudu suremaan.” Koraani, lehmän suura 2:62

Koraani vahvistaa todeksi aiemmat kirjat (esim.  Raamatun), ilmoitukset ja profeetat (esim. Mooseksen ja Jeesuksen), mutta pitää itseään näistä varhemmista ilmoituksista erillisenä. Joissain kohdissa Koraani näkee juutalaiset ja kristityt uskoviksi, joissain kohdissa taas nämä ovat vääristelleet alkuperäiset pyhät tekstinsä ja suistuneet oikealta tieltä. Usein Koraani niputtaa juutalaisuuden ja kristinuskon yhteen, vaikka kirjan mukaan niiden opit ja moraali poikkeavat toisistaan. Toisaalta (5:82-83) Koraanin mukaan muslimeja vihaavat eniten juutalaiset ja rakastavat eniten kristityt. Koraanin mukaan islam on ainoa tie pelastukseen, mutta toisaalta juutalaisella ja kristillisellä monoteismillä on kuitenkin pelastususkon asema.

Koraanin mukaan muslimi ei voi olla kristityn tai juutalaisen ystävä:

”Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä” Koraani, 5:51

Islamin tiukan monoteismin vuoksi Koraanissa arvostellaan kristinuskon kolminaisuusoppia.

Koraanista löytyy siis aineksia sekä islamin ylivaltaa ja eristäytymistä haluaville että moniarvoisuutta kaipaaville. Jälkimmäiset vetoavat usein seuraavaan Koraanin jakeeseen:

”Jokaiselle teistä me olemme antaneet oman lain ja oman tien. Jos Jumala tahtoisi, Hän voisi tehdä teistä yhden kansakunnan, mutta Hän antaa teidän kuulua eri uskontoihin koetellakseen teitä sen suhteen, mitä Hän on teille antanut. Kilvoitelkaa siis hyvissä töissä.” Koraani 5:48

Tähän vyyhtiin tuo vielä oman mausteensa jihad, jonka alkuperäinen merkitys on ”kilvoittelu” tai ”ponnistelu Jumalan tiellä”. Nykyään se liitetään suurelta osin hyökkäilyyn ja taisteluun uskonnollisen aatteen puolesta. Joissakin muslimipiireissä sitä pidetään islamin kuudentena pilarina, koska se tarkoittaa sisäistä taistelua omia heikkouksia ja syntejä vastaan.

Koraanissa on kuitenkin myös sotaisia jakeita. Mitkä jakeet sitten ovat voimassa? Tähän antaa vastauksen abrogaatio (naskh), joka perustuu koraaniin:

”Jos me pyyhimme pois jonkin jakeen tai annamme sen unohtua, annamme tilalle samanlaisen tai paremman.” Koraani (2:106)

Tästä on olemassa erilaisia tulkintoja; yhden mukaan Jumala lähetti muuttuviin oloihin sopeutumiseksi eri aikoina erilaisia käskyjä (Koraani ilmoitettiin 23 vuoden aikana). Mekassa, jossa muslimit olivat määrällisesti alakynnessä, heidän käskettiin kohdata kärsivällisesti paikallisten yhteisöjen vihamielisyys. Myöhemmin Medinassa muslimit olivat vahvoilla, ja siellä kirjoitetut jakeetkin ovat sotaisampia. Juuri näihin jakeisiin länsimaihin vihamielisesti suhtautuvat muslimit oikeuttavat vihanpidon ja vastakkainasettelun.

Siddiquin mielestä Medinassa kirjoitetut jakeet pitäisi lukea historiallisessa ja poliittisessa yhteydessään; tämä nostaa kuitenkin esiin ristiriidan, kun abrogaatioperiaatetta kunnioittaen nimenomaan ne Medinassa ilmoitetut suurat ovat voimassa. Ylipäätään ajatus Koraanin lukemisesta historiallisessa ja poliittisessa yhteydessään on islamin opin kannalta ristiriitainen: minkä takia Jumala olisi viimeisessä ilmoituksessaan puuttunut joihinkin paikallisiin, tilapäisiin kysymyksiin? Mitä merkitystä on sillä, että Koraani on Jumalan suoraa puhetta, jos tuo puhe oli osittain tarkoitettu vain neuvoiksi joihinkin ilmoitushetken paikallisiin ongelmiin? Entä millä perusteella voi tietää, mikä osa Koraanista on ikuista ja kestävää ja mikä vain eräälle 600-luvun aavikkokansalle tarkoitettua?

Oman lisänsä soppaan tuo hadith-kirjallisuus, jonka mukaan marttyyrikuolema taistelussa on perimmäinen tie taivaaseen: ”enkelit suojaavat siivillään marttyyrisotureita, ja kaikki taistelussa kuolleet pääsevät automaattisesti paratiisiin”.

Paljon keskustelua on herättänyt musliminaisten oikeus avioitua ei-muslimien kanssa. Klassinen islamilainen laki kielsi musliminaisia avioitumasta muiden kuin mslimimiesten kanssa. Siddiquin mukaan aiheesta keskusteleminen on nykyään lähes tabu; hänen mukaansa kuitenkin tämä kielto oli islamin laajenemisen vuosina vain väliaikainen, ja sen tarkoitus oli turvata islamin jatkuminen isältä lapsille. Siddiqui katsoo myös, että oman uskonnon ulkopuolelta aviomiehen ottavan naisen pitäminen vääräuskoisena on vastoin kaikkia käsityksiä ihmisen vapaudesta ja moraalisuudesta. Lukijalle syntyy käsitys, että tuo avioitumiskielto ei ole peräisin Koraanista, eikä siten kuulu islamin ydinsanomaan.

Islam lakiuskontona

Islam on lakiuskonto paljon suuremmassa määrin kuin esimerkiksi kristinusko. Koraani ilmoittaa olevansa ikuisen johdatuksen sanoma, ja jopa kattava: ”Me olemme merkinneet kaiken Kirjaan” (6:38). Muslimit pitävät oikeaa käytöstä arkensa keskeisenä kysymyksenä, koska tekojen on heijastettava alistumista Jumalan tahtoon.  Muslimioppineisuutta hallitsee valtava määrä oikeaa käytöstä käsitteleviä kirjoituksia.

Keskeisempää islaminuskossa on kuitenkin Jumalan ykseys. Oikea usko on islamissa tie pelastukseen, mutta se on osa syvällisempää hengellistä ajatusta: että ihmiskunta on solminut liiton Jumalan kanssa. Koraanin (7:172) mukaan ihminen on luomisen alussa hyväksynyt Jumalan ylimmän vallan ja ykseyden, ja Jumala on auttanut häntä lähettämällä ilmoituksen ja profeetat luomaan perustan eettiselle käytökselle. Kiitollisuus Jumalalle näkyy siten kuuliaisuutena Jumalalle.

Sharia on muslimien termi Jumalan säätämälle käytännön uskolle. Usein sana sharia käännetään ”islamilaiseksi laiksi” eli noudatettaviksi velvollisuuksiksi, mutta se merkitsee uskontoa kokonaisuudessaan. Sharia on Jumalan lainsäädäntöä, ja se kattaa sekä lain että eettisen käytöksen.

Koraani sisältää islamin lain ytimen, vaikka sen 6346 jakeesta vain viitisensataa  määrää ja kieltää. Valtava määrä haditheja käsittelee yhteiskunnallisia kysymyksiä: avioliittoa, perimystä, ostamista, myymistä, rikoksia, ruokatarpeiden teurastamista, valantekoa ja sodankäyntiä. Silti ne eivät voi kattaa kaikkia elämänalueita, ja monien asioiden suhteen ne ovat epäselviä.

Sunnalaisuudessa, islamin levinneimmässä suuntauksessa, Koraania ja haditheja täydentävät oppineiden yksimielisyys ja analoginen päättely. Shiialaisuudessa luotetaan enemmän imaameihin, Jumalan johdattamiin johtajiin, ja lainoppineiden itsenäiseen päättelyyn.

Lakitekstien tulkinnassa tyyli perustuu mahdollisuuteen muuttaa kaikkea: perustelut esitetään yhdistelemällä väitteitä, kysymyksiä ja olettamuksia. Ihmisten teot on jaettu hyväksyttävyyden mukaan viiteen oikeudelliseen ryhmään: pakolliset, suositellut, neutraalit/sallitut (halal), paheksutut, kielletyt (haram). Islamilaisten oikeusoppineiden asenne on sellainen, että mitään tekstiä ei tulkita irrallaan muista, eikä minkään tekstin oleteta sisältävän lopullista mielipidettä; tekstin tarkoitus voi olla täysin sen ilmaisukyvyn ulkopuolella. Niinpä Koraanin tai hadithien aidosti kirjaimellinen tulkinta on islamilaisessa oikeusopissa mahdotonta tai ainakin epäislamilaista.

Sen sijaan esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Nigeriassa käytössä oleva kuoliaaksikivitysrangaistus aviorikoksesta perustuu haditheihin ja Koraaniin. Tässä yhteydessä Siddiqui esittää arvion: ”Länsimaissa islam on paraikaa jonkinlaisessa typistymisvaiheessa, jossa inhimillisen kokemuksen monimutkaisuudet ja hienoudet jätetään huomiotta ja moraali on jähmettynyt tekstien kirjaimelliseksi ja kritiikittömäksi tulkinnaksi. Islam on tämän omiin teksteihinsä omaksumansa asenteen vanki. Vaikka muslimit kiistelevät etiikan kysymyksistä maailmanlaajuisesti, monissa yhteisöissä vallitsee pelon ja voimistuvan suvaitsemattomuuden ilmapiiri – muslimit on usutettu toistensa kimppuun. Monille länsimaiden muslimeille islamista on tullut väline, jolla pyritään puolustamaan sosiaalista ja poliittista identiteettiä.”

Voi tietenkin olla, että nykyään yksinkertaistetaan liikaa klassisen islamilaisen oikeusopin prosesseja ja päättelyä. Silti siellä pohjalla on keskiaikainen säännös avionrikkojien kivittämisestä, eikä siitä pääse eroon oikeusopin nyansseja hiomalla. Siddiqui siis ottaa rohkeasti käsiteltäväksi aran aiheen, mutta väistää sitten itse sitä nyansoinnin taakse.

Koraanissa ei määritellä, mikä on oikea hallintomalli – monarkia, demokratia vai teokratia – eikä siinä ylipäätään puhuta poliittisesta järjestelmästä. Islamilla ei ole puhemiestä, eikä sunnalaisuudessa ole edes muodollista papistoa tai uskonnollista hierarkiaa.

Yritys islamin uuteen tulkintaan

Siddiqui näkee tarvetta islamin sallivampaan ja dynaamisempaan tulkintaan, joka vastaa modernin maailman asettamiin haasteisiin. Hänen mielestään muslimien tulee pyrkiä ensisijaisesti pluralismiin ja oikeudenmukaisuuteen. ”Muslimit ovat tilivelvollisia muulle maailmalle siitä, mitä he islamin nimissä tekevät. Moraalin pitää pohjautua kaikille yhteisiin ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja laaja-alaiseen ja kaikenkattavaan armoon. Todellinen muutos koetaan, kun ihmiset hyväksyvät sen, että laki ja auktoriteetti eivät ole muuttumattomia.”

Siddiqui kehottaa laittamaan koraanin säkeet historialliseen yhteyteensä, vaikka Koraani itse kertoo kirjan olevan Jumalan muuttumatonta sanaa. Kumpi on siis loogisempi – Siddiqui vai fundamentalisti joka ajattelee koraanin sanojen olevan sanasta sanaan totta?

Toisaalta logiikan ei ehkä pidäkään ohjata ajattelua uskonnollisista kysymyksistä; jos näin on, minkä sitten? Siddiqui kertoo toisaalla, että Koraanin tulkinnat ovat perinteisesti perustuneet oppineiden  yksimielisyyteen ja analogiapäättelyyn. Analogiapäättelykin on kuitenkin alisteinen logiikan laeille, ja mihin oppineet perustaisivat yksimielisyytensä kun rationaalinen päättely on suljettu pois?

Jos asetamme Koraanin säkeet historialliseen yhteyteensä kuten Siddiqui kehottaa, mistä tiedämme mitkä koraanin ajatukset ovat aikaansa sidottuja ja mitkä ajattomia? Monet muslimioppineet sanovat, että nimenomaan Koraaniin yhteiskunnallis-oikeudelliset jakeet on nähtävä historiallisissa yhteyksissään, mutta mikä Jumalan ilmoituksessa – Koraanissa – antaa aihetta tällaiseen tulkintaan? Eikö nimenomaan abrogaatio kerro, mitkä jakeet ovat aikaansa sidottuja ja mitkä ajattomia?

Lukijan hämmennys lisääntyy kun Siddiqui siteeraa (s. 146) Fazlur Rahmania (1911-88), pakistanilaissyntyistä Chicagon yliopiston Islamin aatehistorian professoria:

”Koraania tutkittaessa käy ilmi, ettei kirjassa itse asiassa esitetä kovin monia yleisiä periaatteita: enimmäkseen annetaan määräyksiä, jotka koskevat historiallisia kysymyksiä. Mutta ratkaisuille ja määräyksille ei esitetä suoria tai välillisiä perusteluja, joista voisi johtaa yleisiä periaatteita. Oikeastaan tämä oivallus on ainoa tapa saavuttaa aito totuus Koraanin opillisesta sisällöstä. Yleistykset on tehtävä sen perusteella, miten Koraani käsittelee todellisia tapauksia ottamalla tarpeellisessa määrin varteen kirjan syntyajankohtana vallinnut sosiaalis-historiallinen tilanne. Sillä vaikka kirjasta löytyy joitakin yleisiä periaatteita, ne kätkeytyvät enimmäkseen todellisten kysymysten konkreettiseen käsittelyyn, josta ne täytyy löytää.” Fazlur Rahman, Islam and Modernity, University of Chicago Press, 1982:30.

Jos Koraani on Jumalan sanaa, miksi hän olisi lähettänyt Muhammadille keskiaikaan ja autiomaakulttuuriin sidottuja viestejä? Eikö Jumalan olisi pitänyt kaikkitietävänä ja kaikkiviisaana antaa suoraan ne yleiset periaatteet joita hän haluaa ihmisten noudattavan?

Miten voimme tehdä päätelmiä siitä, mitä kunnon muslimin pitäisi tehdä tänä päivänä, jos Koraanin ohjeet ovat aikaansa sidottuja? Kuinka pitkälle analogiapäättelyn voima riittää?

Omaa toivoani, ja arvatenkin useimpien tämän arvion lukijoiden toivoa, nostattaa se, että islamin piirissä on kirjan perusteella selvästikin olemassa elinvoimainen islamin nykyaikaistamista ajava suuntaus. Tämä etenkin länsimaistuneista islam-oppineista koostuva vähemmistö haluaa painottaa Koraanissa esiintyviä rauhanomaisia ja suvaitsevaisia jakeita, ja jättää huomiotta tai mitätöidä sotaisat jakeet. Kuten edellä näimme, tämä on vaikea tehtävä, koska siinä täytyy jättää huomiotta Koraanin itsensä ilmoitus, että myöhemmät (mm. sotaisat) jakeet kumoavat varhemmat (mm. rauhanomaiset) jakeet, mikäli näiden välillä on ristiriitaa. Tämä uudistussuuntaus, sekä maallistuneiden ja uskoonsa välinpitämättömästi suhtautuvien muslimien suuri määrä kuitenkin vähentävät islamistien vaikutusvaltaa islamin sisällä, ja hyvä niin.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja suomennos hyvälaatuinen. Itse luin kirjan yhtenä päivänä puutarhatöiden lomassa. Jokaisen Islamista kiinnostuneen muttei siitä vielä paljoa tietävän kannattaa lukea kirja, samoin niiden joita kiinnostaa edistyksellisten muslimien suhde uskontoonsa. Kirja ei ole vanhentunut, koska vanhentuneita eivät ole sen läpikantavat teematkaan – islamin perusoppi ja islamin suhde länsimaiseen edistykseen.

Advertisements

2 thoughts on “Islamin opin ydin länsimaiselle lukijalle

  1. Kirjoitit: “Naisten ympärileikkaus ei perustu Koraaniin eikä edes haditheihin.”
    Tuo haditheihin perustumattomuus on tulkintakysymys. Väestöliiton lehtisestä poimittua (Akar, Sylvia ja Tiilikainen, Marja, toim. Lipsanen, Laura):

    Tyttöjen ympärileikkaus ei
    kuulu Koraanin opetuksiin, mutta islamilaisesta
    maailmasta voidaan kuitenkin löytää
    myös tyttöjen ympärileikkauksia, erityisesti
    sen lievempiä muotoja puolustavia
    tulkintoja. Epätietoisuus islamin kannasta
    johtuu siitä, että tyttöjen ympärileikkaus
    mainitaan vain suullisessa perimätiedossa
    ja islamin oppineet ovat eri mieltä näiden
    nimenomaisten hadithien autenttisuudesta
    ja tulkinnasta. Yksi tässä yhteydessä lainatuimmista
    haditheista kertoo Profeetan sanoneen
    ympärileikkauksia suorittaneelle
    naiselle: ”Älä leikkaa paljon, sillä se on parempi
    naiselle ja tekee hänestä miehellekin
    haluttavamman.”

    **********

    Sitten on vielä kysymys siitä, mikä on paljon. Kuten tiedämme, somalialaisille tytöille tehdään usein laajin muoto, vaikka sitä kutsutaan sunna-leikkaukseksi ja sitä perustellaan uskonnollisilla syillä.

    Like

    • Kiitos kommentista, Bonaventura. En juuri nyt muista mistä päädyin tuohon esittämääni käsitykseen – ehkä käsitin jotain väärin Siddiquin kirjasta. Joka tapauksessa tuo esittämäsi tieto näyttää paikkansapitävältä, ja korjaan sen tekstiin.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s