Natsien romanivainot poikkesivat juutalaisvainoista

Yhteenveto. Romaneja vainottiin natsi-Saksassa ja monet heistä joutuivat brutaalin kohtelun uhreiksi. Toisin kuin juutalaisia, heitä ei kuitenkaan yritetty systemaattisesti tuhota etnisenä ryhmänä, ja kohtelun raakuus vaihteli ajankohdasta ja alueesta toiseen. Arviolta noin viidesosa Saksan ja sen miehittämien alueiden romaneista kuoli natsien vainoissa, kun juutalaisten kohdalla paras arvio on noin 2/3.

Toisinaan esitetään, että natsien valtakautenaan 1933-45 Saksassa ja sen miehittämillä alueilla romaneihin kohdistama vaino olisi rinnasteista juutalaisvainoihin. Tämä vertaus ontuu kuitenkin useista syistä.

Ensinnäkin natsien vihamielisyys romaneja kohtaan oli erilaista sekä syiltään että ilmenemiseltään kuin juutalaisia kohtaan, vaikka on selvää, että monet halveksivat tai pelkäsivät romaneja tuon ajan Saksassa. Natsit vainosivat juutalaisia, koska heidän diktaattorinsa Adolf Hitler vihasi juutalaisia maanisesti ja kaikenkattavasti. Hitler ei yleensä pitänyt puhetta tai laatinut kirjoitusta ilman että jollain tavalla kosketteli siinä juutalaiskysymystä. Romanit hän ylipäätään mainitsi kirjoituksissaan tai puheissaan vain kaksi kertaa (molemmilla kerroilla oli kyse romaneista jotka olivat olleet tai olivat asepalveluksessa Saksan armeijassa); heitä ei mainita ollenkaan mein Kampfissa (Lewy, s. 38). Aiheesta kirjan kirjoittanut Guenter Lewy toteaakin, että “Hitlerillä ei näytä olleen mitään kiinnostusta [romaneja kohtaan]” (Lewy, s. 38).

Näyttäisikin siltä, että romanien vainon ajavana voimana oli Himmler (Rubinstein s. 179): tämä julkaisi 24.3.1938 asetuksen ”taistelu romaniruttoa vastaan”.  Himmlerin linja asiassa kuitenkin horjui ja hoiperteli useastakin syystä. Himmler ei ilmeisesti itse ollut kovin kiinnostunut romaneista, vaan hänen toimensa olivat pikemminkin reaktioita natsihierarkian alemmilta tasoilta tulleeseen paineeseen käsitellä romaneihin liittyviä kysymyksiä (Lewy s. 38). Niinpä hänen logiikkansa ei edustane syvällistä aiheeseen perehtymistä vaan pikemminkin ad hoc-tyyppisiä ratkaisuja ja perusteluja.

Natsit eivät suhtautuneet romaneihin penseästi heidän rotunsa vaan heidän “asosiaalisuutensa” ja “työhaluttomuutensa” johdosta. Nimenomaan Mischlingejä (”sekarotuisia”, romanin ja saksalaisen jälkeläinen) ja romanien mukana tuohon aikaan kulkeneita rodullisesti saksalaisia pidettiin erityisen asosiaalisina; mahdollisesti ajatuksena tässä oli se, että heille romanien “asosiaalinen” elämäntapa oli tietoisen valinnan tulos, ja he olisivat voineet valita toisinkin.

Natsien rodunjalostusopit eivät pääasiassa perustuneet rotuun vaan yksilöisten välisten erojen sosiaalidarwinistiseen tarkasteluun; juutalaisvastaisuus oli ennen kaikkea Hitlerin henkilökohtainen projekti, jota tämä ajoi kiihkeästi ja kaikenkattavasti. Romaneihin kohdistuneet toimet nähtiin ilmeisesti tässä yhteydessä “asosiaalisiin” yksilöihin kohdistuviksi.

Toiseksi eroja romanien ja juutalaisten välillä oli myös vainon luonteessa ja intensiivisyydessä.

Ennen vuotta 1941 romaneja kyllä jonkin verran suljettiin leireille monien muiden ryhmien (homoseksuaalit, kommunistit, vammaiset, mielisairaat, vanhuudenhöperöt, irtolaiset, puolalaiset älymystön jäsenet) tavoin, mutta heitä paljon suuremmassa vaarassa joutua väkivallan kohteeksi, kidutetuiksi tai tapetuiksi olivat kommunistit, vammaiset ja mielisairaat (Jones, s. 238-9). Noina vuosina natsien romanivastaiset toimenpiteet, silloin kun niitä esiintyi, perustuivat romanien väitettyyn “asosiaalisuuteen” ja “työhaluttomuuteen” (Lewy, s. 28-35) (irtolaisten vainoaminen perustui myös tähän). Romanien vastaiseen toimintaan syyllistyi tuona aikana pääasiassa Kripo, Saksan rikospoliisi, eikä Gestapo; Gestapo hoiti “asosiaalien” (mukaanlukien romanit) vastaisen operaation vain kerran, Himmlerin määrättyä sen siihen tammikuussa 1938. Juutalaisten vainoissa Gestapolla oli tunnetusti paljon keskeisempi rooli.

Toki on sanottava että romanit joutuivat natsi-Saksassa syrjinnän ja painostuksen kohteiksi. Nürnbergin lakien, jotka kielsivät saksalaisten ja juutalaisten väliset seka-avioliitot ja seksisuhteet sekä poistivat juutalaisten kansalaisoikeudet (esim. äänioikeuden), tulkitsi sisäministeri Frick pian tarkoittavan myös romaneja ja mustia (ja näiden lapsia). Frick antoi tosin myöhemmin toisen asetuksen, jonka mukaan neljännesromani sai mennä naimisiin saksalaisen kanssa (Lewy s. 42-3) (neljännesjuutalaisilta tämä oli tietenkin edelleen kielletty). Monissa saksalaisissa kunnissa tuohon aikaan vielä vaelteleville romaneille osoitettiin leiripaikaksi soista maastoa, jossa pesumahdollisuudet olivat huonot (Hilberg, s. 272); tosin tämä vaihteli paikkakunnalta toiselle, ja esim. Kölnissä (1935-7) ja Frankfurtissa (1937) romanit saivat leiriytyä keskustan lähelle suhteelliseen vapaissa oloissa.

Tammikuussa 1940 250 romanilasta tapettiin Buchenwaldin keskitysleirillä kun heitä käytettiin koekaniineita testattaessa Zyklon-B:tä (tosin täytyy sanoa että ainoa paikka jossa olen tavannut viittauksen tähän joukkomurhaan on tuo linkittämäni saitti).
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 1941 myös läntisen Neuvostoliiton romaneihin kohdistui vainoa, vaikka mitään yleismääräystä romanien käsittelyyn ei ollut (toisin kuin juutalaisten). 10.10.1941 Valko-Venäjän sotilaskomentaja Gustav Freiherr von Bechtolsheim määräsi että vaeltelevat romanit piti ampua, koska he olivat vaaraksi hänen joukoilleen (Hilberg s. 276). Krimin niemimaalla tapettiin 1941 siellä olleet romanit (yhteensä noin 2000), ja Latviassa ja Eestissä tapettiin 200-300 kummassakin.

Himmlerin joulukuussa 1942 antaman yleismääräyksen jälkeen romaneja järjestelmällisemmin lähetettiin keskitysleireihin. Monet Saksan romaneista (n. 23000 alkujaan, Hilberg s. 272) säästyivät keskitysleireille sulkemiselta tämän jälkeenkin (Arad, s. 151). Noin 10 prosenttia Saksan romaneista säästyi koska olivat ”puhdasrotuisia”, ja natsien toimet olivat ylipäätäänkin ankarampia Mischlingejä ja irtolaisia kohtaan; tämä johtui siitä, että romaneja pidettiin arjalaisen rodun edustajina. Juutalaisten kohdallahan puhdasrotuista juutalaisuutta pidettiin pahempana kuin ”sekarotuisuutta”. Myös ”hyvät” sekarotuiset, saksalaisen kanssa naimisissa olevat romanit, Saksan asevoimissa palvelevat sotilaat sekä romanit joilla oli pysyvä osoite ja työ, säästyivät (Hilberg s. 275). Lienee tarpeetonta mainita, että vaikka natsit aluksi jättivät osan juutalaisista (mm. ensimmäisen maailmansodan veteraanit ja ammattitaitoiset työläiset) vainojen ulkopuolelle, lopulta vainot kohdistuivat kaikkiin kiinnisaatuihin juutalaisiin.

Muitakaan romaneja ei usein lähetetty keskitysleireihin. Romanien kiinniottamisen aktiivisuus näyttää vaihdelleen alueelta toiselle ilmeisesti sen mukaan, kuinka alueen käskynhaltija tai gauleiter suhtautui Himmlerin määräykseen ja romaneihin. Juutalaisten kohdalla tällainen gauleitereiden omavaltaisuus ja leväperäisyys ei olisi tullut kysymykseen.

Keskitysleireilläkin romanien kohtalo poikkesi paljon juutalaisten kohtalosta. Romaneja ei keskitysleireillä tavallisesti lähetetty tuhottaviksi tai orjatyöhön, toisin kuin juutalaiset (tosin myös useita tuhansia romaneja tapettiin kaasukammioissa, ks. Hilberg s. 275). Romanit olivat eräänlaisia pitkäaikaisia vankeja. Tämä tosin aiheutti sen ainoan asian jossa romanien asema oli ehkä heikompi kuin juutalaisten: romaneja ilmeisesti rääkättiin ja otettiin Mengelen ja muiden ”lääketieteellisiin kokeisiin” enemmän kuin juutalaisia (Rubinstein s. 180); tässä on osasyynä sekä se, että juutalaiset tapettiin ennen kuin heitä ehdittiin kiduttaa, että luultavasti myös yksittäisten keskitysleirivartijoiden omat antipatiat romaneja kohtaan.

Myöskään mischlingejä ei yleensä tapettu vaan suljettiin ghettoihin, reservaatteihin ja keskitysleireihin. Muita heihin sovellettuja metodeja olivat karkotukset, vangitsemiset ja steriloinnit.

Edellä kuvatuista seikoista johtuen myös natsien tappamien romanien määrä on paljon alempi sekä absoluuttisesti että suhteellisesti kuin natsien tappamien juutalaisten määrä. Tosin vertailua vaikeuttaa kunnollisen lähtödatan puute: natsit eivät yleensä pitäneet kirjaa tapetuista tai kuolleista, ja lisäksi romaneista ei ole saatavilla kovin luotettavaa demografista dataa näiden liikkuvan ja pääasiassa järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella olleen elämäntavan vuoksi. Seuraavassa taulukossa juutalaisia vainon uhreja Saksassa ja sen miehittämillä alueilla verrataan romanien vastaaviin (lähteet Rubinstein, Benz, Jones).

romanit juutalaiset
kuolleiden määrä (minimi ja maksimi) 90 000 – 258 000 4 194 200 – 6 000 000
perustelluimmat arviot 150 000 – 200 000 4 700 000 – 5 200 000
osuus ryhmän sotaa edeltävästä väestöstä korkeintaan 1/5 noin 2/3

Lähteet:
Yitzhak Arad. Belzec, Sobibor, Treblinka: The Operation Reinhard Death Camps. Indiana University Press 1999.
Wolfgang Benz. Death toll. Teoksessa The Holocaust Encyclopedia (toim. Judith Tydor Baumel  ja Walter Laqueur). Yale University Press 2001, s. 137-45.
Raul Hilberg. Gypsies. Teoksessa The Holocaust Encyclopedia (toim. Judith Tydor Baumel  ja Walter Laqueur). Yale University Press 2001, s. 271-7.
Adam Jones. Genocide – a comprehensive introduction, 2nd edition. Routledge 2011.
Guenter Lewy. The nazi persecution of the Gypsies. Oxford University Press 2000.
William D. Rubinstein. Genocide. Pearson Longman 2004.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s